4. syyskuuta 2017 - Liigakausi 2017-2018 on ovella
Kesä alkaa olemaan takanapäin ja viime kevään suuri pettymys on taaksejäänyttä elämää. Kannattajat ovat saaneet ladata akkuja tulevaan kauteen. Vaikka kausi päätyikin jo aikaisin, silti Pohjoisen TPS-Kannattajien toiminta keväällä ja kesällä on pysynyt aktiivisena. Kauden päätösjuhlissa toukokuussa, kauden ympyrä sulkeutui, mutta olemme pyrkineet viettämään aikaa yhdessä ja kehittämään toimintaa myöskin kesällä. Pohjoisen TPS-Kannattajat Ry alkoi jo kesäkuun puolessavälin suunnittelemaan kannattajamatkaa Turkuun, kotiavaukseen TPS-Tappara.

Historian viides kannattajamatka Turkuun on ovella. On hienoa, että olemme saaneet tulevaan reissuun ennätysmäärän uusia kannattajia. Tämä kertoo, että kiinnostus on laajaa ja kannattajamatkojen järjestäminen tulevaisuudessakin on vakaalla pohjalla. Iso kiitos tästä kuuluu myöskin yhteistyökumppaneille. Ilman heitä, ei meidän toiminta voisi olla nykyisellä tasolla.

Tulevana kaudella tavoitteet ovat katsomossa ja kaukalossa korkealla, niin kuin kuuluukin. Tämä kausi on tuloksentekokausi. Joukkue on näyttänyt loppukesästä hyviä otteita, toki mukaan on mahtunut huonompia hetkiä, mikä kuuluu osaksi kilpaurheilua. Katseet ovat siinä, että meidän joukkue pelaa keväällä yhtä pitkään kuin 8 -vuotta sitten, kaikki elementit siihen on olemassa.

Puhalletaan jälleen yhteen hiileen, annetaan tuki joukkueelle ja uudelle valmennustiimille. Kirkkain ja ennen kaikkea positiivisin katsein kauteen 2017-2018. Nähdään Gatorade Centerillä.

© Pohjoisen TPS-Kannattajat Ry - http://www.pohjoisentpskannattajat.fi